TOMMI KALENIUS

Tommi Kalenius on tehnyt ja esittänyt lauluja jo 20 vuotta

Tommi Kalenius

Tommi Kalenius julkaisi syksyllä 2023 kaksi singleä, Voittaja ja En haluu olla Vahva. Seuraava single Syksyn lehti keväällä julkaistaan 31.3.2023. 

Syksyn lehti keväällä on riipaisevan kaunis kappale, joka on syntynyt akustisen lauluntekijän ja Budapestin sinfoniaorkesterin yhteistyönä. Herkkyyttä ja sisäistä paloa yhdistelevä teksti rohkaisee avautumaan ja kääntämään uusia sivuja elämässä. 

”Joskus nämä laulut ottavat aikansa löytääkseen lopullisen muotonsa. Jokainen laulunteko on seikkailu. Tällä kertaa akustisena tuokiokuvana alkaneesta balladista kasvoi ajan myötä sinfoniaanisiin mittoihin kurkottava teos”, kuvailee artisti. 

Lauluntekijän matka on kulkenut kertovammasta, perinteikkäästä viisunikkaroinnista kohti sävykkäämpiä, vahvan emotionaalisia maalauksia, joissa tunnelmia haetaan tarkoin piirroin. 

”Syksyn lehti keväällä on minun henkilökohtaisin kappaleeni. Vähän kuin peili, josta joka kuuntelukerralla näkee itsensä hieman eri tavalla”, kertoo Tommi Kalenius.  

Kalenius työstää tällä hetkellä yhdessä sanoittaja Jari Kekäleen kanssa psalmeihin pohjautuvaa uutta musiikkia, jonka tiimoilta tehdään kiertue, albumi ja isompi kokonaisuus, josta kuullaan pian lisää.

Keikkamyynti:
Johanna Vauto
johanna@ohjelmatoimistokristalli.fi
+358 45 114 6919

Tommi Kalenius kommentoi:

”Uusien julkaisujen myötä matka lauluntekijänä jatkuu. Odotan sitä malttamattomana.”

KEIKAT

TOMMI KALENIUS

 

29.9. Jyväskylä

Elämänpuu -konserttikiertue

Taulumäen kirkko, klo 19.00, liput: tiketti.fi

5.10. Seinäjoki

Elämänpuu -konserttikiertue

Törnävän kirkko, klo 19.00, liput: tiketti.fi

6.10. Oulu

Elämänpuu -konserttikiertue

Oulujoen kirkko, klo 19.00, liput: tiketti.fi

7.10. Tampere

Elämänpuu -konserttikiertue

Tuomiokirkko, klo 19.00, liput: tiketti.fi

8.10. Helsinki

Elämänpuu -konserttikiertue

Kallion kirkko, klo 19.00, liput: tiketti.fi

TOMMI KALENIUS

 

29.9. Jyväskylä

Elämänpuu -konserttikiertue

Taulumäen kirkko, klo 19.00, liput: tiketti.fi

5.10. Seinäjoki

Elämänpuu -konserttikiertue

Törnävän kirkko, klo 19.00, liput: tiketti.fi

6.10. Oulu

Elämänpuu -konserttikiertue

Oulujoen kirkko, klo 19.00, liput: tiketti.fi

7.10. Tampere

Elämänpuu -konserttikiertue

Tuomiokirkko, klo 19.00, liput: tiketti.fi

8.10. Helsinki

Elämänpuu -konserttikiertue

Kallion kirkko, klo 19.00, liput: tiketti.fi