kls. Acoustic sessions -kiertueella syksyllä 2021

kls. lähtee elokuun lopussa noin 30 konsertin Acoustic sessions -kiertueelle ja julkaisee loppusyksystä 2021 kuudennen pitkäsoittonsa, joka kantaa nimeä Arvista tehty (Skies Ablaze).

Yhtyeen keulakuva Perttu Läykki kommentoi syksyä:
“Tästä tulee kaikkien aikojen syksy! Enpä muista, koska olisimme viimeksi olleet näin innoissamme. Acoustic sessions-kiertueen järjestelyt alkavat olla valmiina ja loppusyksyllä julkaistava albumi valmistuu hyvää vauhtia. Odottavan aika on pitkä, mutta julkaisemme ainakin yhden uuden sinkun ennen albumin julkaisua ja uuden levyn biisejä kuullaan varmasti myös kaikilla kiertueen keikoilla”.

Luvassa on tunnelmallinen ja intiimi konsertti, mutta isosti ja täyteläisesti soiden. Jokainen konsertti kuvataan seitsemällä kameralla ja striimataan livenä netissä seurakunnan käyttöön. Livekokemuksen lisäksi tarjolla on aina myös livestriimi, mikäli yleisömääriä joudutaan rajoittamaan.

Läykki jatkaa:
“Pidetään varpaat ja sormet ristissä, että pääsemme soittamaan liveyleisöllekin joka paikkakunnalla. Kävi miten kävi, tästä tulee varmasti ikimuistoista. Emme malta odottaa!”

17-vuotiaan yhtyeen levyjä on myyty tuhansia ja kappaleet ovat striimanneet Spotifyssa yli 4 miljoonaa kuuntelukertaa. Monet yhtyeen laulut, kuten Kuningas PalaaTeet Minusta TottaTanssi ja Aurinko Nousee, tuovat kerta toisensa jälkeen ihmiset yhteen kls:n keikoille.

Yhtyeen sanoma ja asenne ovat pysyneet samana alusta asti eli soittaa rehellistä rokkia, isolla asenteella ja suurella sydämellä, kanavoiden kunnian ja kiitokset Yläkertaan, jonne ne kuuluvat.

Kiertueen tuottavat yhteistyössä kls. ja Ohjelmatoimisto Kristalli.

Acoustic sessions -kiertue
27.08. Imatra, Tainiokosken kirkko, klo 18:00
28.08. Lahti, Joutjärven kirkko, klo 22:00
03.09. Tornio, Alatornion kirkko, klo 18:00
04.09. Raahe, kirkko, klo 19:00
06.09. Kemijärvi, klo 18:00
09.09. Jyväskylä, Taulumäen kirkko, klo 19:00
10.09. Seinäjoki
11.09. Pöytyä, Kisariihi (yksityistilaisuus)
17.09. Kokkola, Tullipakkahuone, klo 19:00
18.09. Asikkala
19.09. Joensuu, Joensuun kirkko, klo 15:00
20.09. Nurmes
24.09. Laihia, kirkko, klo 18:00
25.09. Ruskagospel (yksityistilaisuus)
26.09. Parainen, Paraisten kirkko, klo 19:00
01.10. Helsinki, Helsingin Evikset, Lutherkirkko
08.10. Ulvila, kirkko, klo 18:00
22.10. Kangasala
23.10. Pori
03.11. Kempele, Kokkokankaan seurakuntakeskus, klo 18:00
04.11. Kempele (yksityistilaisuus)
06.11. Oulu, Oulugospel, Lasaretti
13.11. Loviisa
15.11. Virrat
20.11. Turku, Maata Näkyvissä -festarit
26.11. Huittinen, kirkko, klo 16:00
27.11. Sastamala
03.12. Muurame, kirkko, klo 19:00
04.12. Parkano
15.12. Turku
17.12. Ikaalinen, kirkko, klo 19:00
18.12. Lohja, Pyhän Laurin kirkko, klo 18:00

Lisätietoja: www.kls.fi

kls. on:
Perttu – laulu
Kimmo – kitara
Taneli – kitara
Tatu – basso
Jaakko – rummut