Ida Elinan 10v-juhlavuosi

Ida Elina julkaisee 10v -juhlavuonna keväällä 2022 kirjan ja syksyllä on luvassa konserttikiertue ja uusi albumi.

Kirja on kertomus kanteleen uudesta noususta 2000-luvulla. Kirjan keskiössä on modernin popkantelettaren tarina ja se, miten syntyi ilmiö Ida Elina. Kirja sukeltaa epätoivon ja katkeruuden vuosiin, oman itsensä etsimiseen, hauraaseen unelmaan, elämää muuttaneeseen vuoteen ja kertoo, kuinka Pohjois-Pohjanmaan pikkukaupungin kasvatti nousi lopulta ympäri maailmaa kiertäväksi taiteilijaksi.

Ida Elina (1986) on Youtube-ilmiö, laulaja-lauluntekijä ja popkanteletar. Uraa uurtava taiteilija on tehnyt kanteletta tunnetuksi sekä Suomessa että maailmalla ja Ida Elina onkin saanut taakseen kantelemusiikkiin rakastuneen laajan fanijoukon. Ida Elina on saanut työstään tunnustuksina Evento Awards Vuoden Esiintyjä -palkinnon, Vuoden Kantele -tunnustuksen, radioiden Vuoden Joululevy -palkinnon, sekä lisäksi hän on voittanut 1. kansainvälisten kantelekilpailujen ammattilaissarjan. Tuoreimpana tunnustuksena Ida Elina on TOYP Suomi Vuoden Nuori Menestyjä 2021 -yleisöäänestyksen voittaja.

Ida Elina on kymmenen vuotta kestäneen taiteilijauransa aikana esiintynyt Suomen presidenttipari Sauli Niinistölle ja Jenni Haukiolle, presidentti Tarja Haloselle ja tohtori Pentti Arajärvelle, sekä presidentti Martti Ahtisaarelle, yritysjohtajille, poliittisille vaikuttajille sekä diplomaateille useissa eri maissa. Hän on esiintynyt muun muassa Pekingissä, Shanghaissa ja Hong Kongissa Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi, Beijing Arts 2020 Festivaaleilla, Shanghai International Indie Music Season 2020- ja Music by Design Shanghai -tapahtumissa, tehnyt konserttikiertueet Yhdysvalloissa, Saksassa ja Japanissa, sekä konsertoinut ahkerasti Pohjoismaissa ja Baltiassa. Suomalaiselle yleisölle Ida Elina on tullut tutuksi lukuisten tv-esiintymisensä lisäksi erityisesti Linnan Jatkoilta ja Linnan Juhlista.

Ida Elina 10-vuotisjuhlakiertue

17.8.    Pyhtää, Pyhän Henrikin kirkko, klo 19.00. Liput 20 € ovelta, alle 18 v vapaa pääsy

19.8.    Veteli ,Vetelin Liikuntakeskus, klo.19.00. Liput  (20€/10€) Lipputoimisto

21.8.    Lumijoki, Lumijoki-päivät, kirkko, 19.00. Vapaa pääsy

4.9.    Turku, Varissuon kirkko, ulkokonsertti, klo 15.00. Vapaa pääsy

11.9.    Oulu, Oulujoen kirkko, klo 18.00. Ohjelma 10 €

17.9.    Joensuu, Uittoklubi, klo 19.00. Liput Utran Uittotupa

18.9.    Jyväskylä, Kaupunginkirkko, klo 18.00. Liput Tiketti

21.9.    Espoo, Sellosali, klo 19.00. Liput Lippupiste (tulossa myyntiin pian)

22.9.    Sääksmäki, kirkko, klo 18.00. Ohjelma ovelta 10 €

24.9.    Savonlinna, Show and Dinner, Olavinlinna, Kuninkaansali, 18.00 dinner, 20.00 show. Liput sales.suur-savo@sok.fi

25.9.    Kuopio, kaupunginteatteri, Maria-näyttämö, klo 18.00. Liput Tiketti (tulossa myyntiin pian)

22.10.  Helsinki, Savoy-teatteri, klo 19.00. Liput Lippupiste

28.10.  Kangasala, Kangasala-talo, klo 19.00. Liput Lippupiste

30.10.  Oulainen, Musiikkiviikot, klo 18.00. Liput Lippupiste

9.11.     Rovaniemi, Korundi, klo 19.00. Liput Ticketmaster

24.11.   Muurame, kirkko, klo 18.00. Ohjelma ovelta 10 €

25.11.   Vaasa, Ritz, klo 18.00. PERUTTU!

 

Liput: alkaen 27 € toimituskuluineen: Tiketti, Lippupiste ja Ticketmaster
HUOM! Osassa konserteissa ohjelma tai liput ovelta (kts. yllä oleva lista)

Keikkamyynti:
Johanna Vauto
johanna@ohjelmatoimistokristalli.fi
+358 45 114 6919