Gospel Powerin suosittu kiertue jatkuu – Uudet keikat Helsingissä ja Kangasalla

Suomalaisen gospelmusiikin legendan Gospel Powerin Enemmän kuin nostalgiaa -kiertue kosketti kuulijoitaan keväällä. Suosittu kiertue jatkuu: kesällä on luvassa kaksi konserttia ja syksyllä neljä lisää. Lavoilla kuullaan vaikuttava kattaus sekä rakastettuja klassikoita että aivan uusia kappaleita.

“Meillä on lukuisten kuultujen tarinoiden perusteella vahvistunut tunne: meidän musiikkia tarvitaan. Nuorentunut bändi on tiukassa vedossa ja edelleen treenataan. Olen tehnyt uusia biisejä vanhojen rinnalle. Meillä on asiaa. Uskotaan, että luvassa on voimaannuttavia konserttielämyksiä”, yhtyeen perustaja Lasse Heikkilä kertoo.

Gospel Power esiintyy entistä energisempänä ja uudistuneena kuusihenkisenä kokoonpanona:

Lasse Heikkilä (keyboard, laulu)
Kimmo Virtanen (laulu)
Petri Laarko (kitara)
Emeliina Virtanen (laulu, keyboard)
Joonas Vainio (basso)
Marko Varis (rummut)

Vuonna 2019 Gospel Power teki odotetun comebackin, minkä huipennus nähtiin Nokia Arenalla Glow Festivalilla 2024. Nokia Arenan lavalta yhtye ponkaisi uuteen voimaan ja päätti lähteä kiertueelle, joka tarjoaa nostalgiaa sekä uutta voimaannuttavaa musiikkia. Enemmän kuin nostalgiaa -kiertue tuo lavalle Gospel Powerin ainutlaatuisen tunnelman, vahvat sanomat ja energisen soiton.

Enemmän kuin nostalgiaa -kiertue:
HUOM! Vaasan ja Kuopion konsertit on peruttu – tilalla uudet keikat Helsingissä ja Kangasalla!

  • 13.06. Lohja, Sanan Suvipäivät, Pääteltta, klo 18 | Vapaa pääsy
  • 22.06. Keuruu, Juhannuskonferenssi, Juhlateltta, klo 13:30 | Vapaa pääsy
  • 12.09. Vaasa, Ritz PERUTTU
  • 13.09. Kuopio, Alavan kirkko PERUTTU
  • 14.09. Joensuu, Gospel Festivaali, Joensuun kirkko | Seuraa tapahtuman paikallista ilmoittelua
  • 25.10. Turku, Turun Helluntaiseurakunta, klo 18.00 | Liput Lippupisteeltä (sis. kahvituksen)
  • 20.9. Helsinki, Avainmedian 70.v juhla, Saalem, klo 18:00 | Vapaa pääsy
  • 7.11. Kangasala, Kangasalan kirkko, TBA

Kiertueen tuottaa Ohjelmatoimisto Kristalli.

Lisätiedot: 
Ellinoora Nkwentie
Ohjelmatoimisto Kristalli
ellinoora@ohjelmatoimistokristalli.fi
puh. 040 701 1582