Exit jatkaa Askeleet -kiertuetta syksyllä – Jari Levy jättää bändin 25 vuoden jälkeen

 

Keväällä 2025 startannut Exitin Askeleet -kiertue jatkuu tulevana syksynä, kun yli 1000 konserttia tehnyt, yhä tien päällä viihtyvä bändi kiertää kirkkoja ympäri Suomen loka-marraskuussa. Lisäksi syksyn konserteissa huomioidaan bändin pitkäaikaisen muusikon merkittävä vaikutus yhtyeen matkaan: kosketinsoittaja-laulaja Jari Levy on päättänyt pitkän uransa Exitissä, eikä häntä nähdä enää bändin tulevilla keikoilla.

Musiikkia ja toivoa syksyn iltoihin

Exit on 38 vuoden iässä yhä poikkeuksellisen elinvoimainen kokoonpano. Rakastettujen laulujen ja tarinoiden voima tuntuu tänäkin päivänä, ja yhtye musisoi sekä säveltää edelleen täydellä sydämellä.

“Askeleet on yksi Exitin historian rakastetuimpia kappaleita. Valitsimme sen kiertueen teemaksi, sillä haluamme lauluillamme yhä kertoa, että matka jatkuu, eikä uupunutta jätetä tien varteen”, kertoo Pekka Simojoki.

Syksyllä lavalla nähdään bändin tutut kasvot – Pekka Simojoki (laulu), Matti Puttonen (laulu, koskettimet), Timo Luoto (rummut), Markku Perttilä (kitara, laulu), Jarkko Jouppi (kitara) ja Timo Jouppi (basso).

Jari Levy jää pois Exitin kokoonpanosta

Jari Levy on toiminut Exitin kosketinsoittajana ja laulajana neljännesvuosisadan. Jari on sekä soittaja että tarinankertoja – monelle kuulijalle se muusikko, joka kääntää laulut sydämen puheeksi ja yhteiseksi rukoukseksi. Nyt Jari astuu seuraavaan elämänvaiheeseen ja jättää paikkansa Exitissä.

“Aika on aloittaa ja aika on lopettaa. 25 vuotta sitten tulin Exitiin Puttosen Masan tuuraajaksi. Pestin piti kestää puoli vuotta, mutta se hieman venähti. Bändi on ollut mulle todella tärkeä, se on ollut enemmän kuin bändi. Mulle Exit on ollut pieni seurakunta. Nyt on kuitenkin aika jättää tämä suomalaisen gospelin instituutio. Joskus pitää lähteä, että voi saapua ehkä johonkin uuteen. Joskus pitää luopua, että voi saada tilalle jotain uutta. Toivon Exitille siunausta ja kaikkea hyvää. Olette mulle tärkeitä. Kiitos koko uhrautuva Ohjelmatoimisto Kristallin jengi. Kiitos myös kaikille Exitin faneille. Ilman teitä ei olisi meitä. Eletään rohkeasti!”  -Jari Levy

Syksyn konserteissa kuulijat pääsevät yhdessä laulamaan tuttuja lauluja ja kuulemaan tarinoita vuosien varrelta. Samalla muistellaan Jarin matkaa Exitissä ja kuullaan niitä säveliä, jotka ovat jääneet monen sydämeen. Tervetuloa mukaan jakamaan tämä musiikin ja muistojen ilta.

“Haluan koko bändin puolesta kiittää Jaria näistä upeista ja unohtumattomista vuosista, joihin mahtuu lukemattomasti kilometrejä ja jaettua elämää – ja matka jatkuu ystävinä myös tästä eteenpäin”,  toivottaa yhtyeen pitkäaikainen miksaaja Juha ”Murkku” Merikallio.

Syksyn keikat 2025:
2.10. Siikalatva, Pulkkilan kirkko, klo 18
3.10. Oulu, Oulujoen kirkko, klo 18.30 *
4.10. Liperi, kirkko, klo 18
5.10. Kangasniemi, kirkko, klo 17
14.11. Vantaa, Korson Helluntaiseurakunta, klo 19
15.11. Hollola, Sovituksenkirkko, klo 18
16.11. Kauhava, kirkko, klo 17

Liput: ennakkoon 24 € (Tiketti), ovelta 25 €.
* Oulun lipunmyynti avautuu syyskuussa Oulun seurakuntien sivuilla.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Ellinoora Nkwentie
Ohjelmatoimisto Kristalli
+358 40 701 1582
ellinoora@ohjelmatoimistokristalli.fi