Pekka Laukkarinen

Muusikko ja tv-juontaja Pekka Laukkarinen on jo pitkään ollut yksi eniten keikkailevista artisteista Suomessa.

Pekka Laukkarinen

Pekka Laukkarinen on Teoston julkaiseman tilaston mukaan ollut yksi Suomen eniten konsertoivista artisteista, noin 250 konsertin vuosivauhdilla. Laukkarinen on toiminut vuosia myös tv-juontajana MTV Juniori –kanavalla.

Laukkarinen on julkaissut kuusi albumia. Ensimmäinen albumi Lupaus on julkaistu vuonna 2001. Muita julkaisua ovat Lempparilevy eli lastenlevy (2010), joululevy Joulun Tähti (2012) sekä uusimpana Unelmia -albumi (2014).

Pekka Laukkarinen on tullut eräänlaiseksi ”sensaatioksi” alakoulukonserteillaan, joita on viimeisten vuosien aikana ollut jo toista tuhatta ympäri Suomea. Kyseiset ”Lempparikonsertit” ovat vanhoista tutuista lastenlauluista koottuja kokonaisuuksia, joissa on mukana paljon iloa ja vauhtia. Alakoulukonsertit ovat tunnettuja korkeasta musiikillisesta laadustaan ja soitinten suuresta määrästä.

Pekka Laukkarinen konsertoi niin lapsille, nuorille kuin aikuisellekin väelle.

Laukkarisen kanssa konsertoi Matti Laitinen, joka on multi-instrumentalisti ja erikoistunut akustisiin kielisoittimiin sekä Leevi Helo, joka on tuttu mm. Pro Fide –yhtyeen entisenä pitkäaikaisena kosketinsoittajana.

Keikkamyynti:
Jaakko Järvensivu
jaakko(at)ohjelmatoimistokristalli.fi
046  810 4069

Pekka Laukkarinen kommentoi trion esiintymisiä:

”Meidän Trion suuri vahvuus on siinä että Matin ja Leevin intohimona on musiikki mutta minun intohimoni on esiintyminen. Silloin saamme aikaan lopputuloksen, jossa hyvän musiikin lisäksi panostetaan myös kohtaamiseen ja se kombo tuntuu kaikilla aisteilla. ”

KEIKAT

PEKKA LAUKKARINEN

7.5. Säkylä

11.-13.5. Eura

15.5. Paimio

25.-26.8. Tuusula

9.9. Kouvola

15.-16.9. Kokkola

19.9. Porvoo

6.10. Riihimäki

8.10. Espoo

19.10. Sipoo

30.10. Espoo

11.11. Mynämäki

12.11. Laitila

14.11. Jämsä

22.11. Lieto

PEKKA LAUKKARINEN

7.5. Säkylä

11.-13.5. Eura

15.5. Paimio

25.-26.8. Tuusula

9.9. Kouvola

15.-16.9. Kokkola

19.9. Porvoo

6.10. Riihimäki

8.10. Espoo

19.10. Sipoo

30.10. Espoo

11.11. Mynämäki

12.11. Laitila

14.11. Jämsä

22.11. Lieto