EXIT

Exitin laulut ovat kulkeneet yleisönsä mukana jo yli 35 vuoden ajan ylittäen sukupolvien rajat

EXIT

Yli 1000 konserttia soittanut Exit musisoi täydestä sydämestään ja koskettaa kuulijoitaan rakastettujen laulujen sävelillä. Yli 35-vuotias bändi viihtyy edelleen tien päällä ja jatkaa syksyllä 2025 Askeleet -kiertuettaan.

Pekka Simojoen luotsaama Exit on julkaissut musiikkia 1980-luvulta saakka. Yhtyeen monet kappaleet ovat saavuttaneet klassikkostatuksen genressään ja jättäneet jäljen suomalaisten sydämiin.

Exit-yhtyeen jäsenet ovat Pekka Simojoki (laulu), Matti Puttonen (laulu ja koskettimet), Timo Luoto (rummut), Make Perttilä (laulu ja kitara), Jarkko Jouppi (kitara) ja Timo Jouppi(basso).

Kosketinsoittaja-laulaja Jari Levy on päättänyt pitkän uransa Exitissä 25 vuoden jälkeen.

Keikkamyynti:
Johanna Vauto
johanna@ohjelmatoimistokristalli.fi
+358 45 114 6919

Simojoki kommentoi keikkailua:

Monet kerrat olen seurannut keikkapaikan ikkunasta, kun ihmisiä alkaa tulla Exitin konserttiin. Siellä on nuorta, vanhaa, pariskuntia, ja perheitä, jotkut tulevat fillarilla, jotkut mersulla. Siellä on luterilaisia, helluntailaisia, kirkottomia ja ties keitä. Joka kerta saamme kokea jotain hienoa yhdessä, Jumala yllättää aina. Siksi odotan jälleen innolla aina keikkoja!

KEIKAT

EXIT

2.10. Pulkkila

Pulkkilan kirkko, klo 18.00

Osta liput täältä!

3.10. Oulu

Oulujoen kirkko, klo 18.30

4.10. Liperi

Liperin kirkko, klo 18.00

Osta liput täältä!

5.10. Kangasniemi

Kangasniemen kirkko, klo 17.00

Osta liput täältä!

14.11. Vantaa

Korson Helluntaiseurakunta, klo 19.00

Osta liput täältä!

15.11. Hollola

Sovituksenkirkko, klo 18.00

Osta liput täältä!

16.11. Kauhava

Kauhavan kirkko, klo 17.00

Osta liput täältä!

EXIT

2.10. Pulkkila

Pulkkilan kirkko, klo 18.00

Osta liput täältä!

3.10. Oulu

Oulujoen kirkko, klo 18.30

4.10. Liperi

Liperin kirkko, klo 18.00

Osta liput täältä!

5.10. Kangasniemi

Kangasniemen kirkko, klo 17.00

Osta liput täältä!

14.11. Vantaa

Korson Helluntaiseurakunta, klo 19.00

Osta liput täältä!

15.11. Hollola

Sovituksenkirkko, klo 18.00

Osta liput täältä!

16.11. Kauhava

Kauhavan kirkko, klo 17.00

Osta liput täältä!