18.12.2021 Raahe

Eve & Ossi (band) joulukonsertti Raahen kirkossa la 18.12.2021 klo 18

Eve & Ossi julkaisee joululevyn ja lähtee kiertueelle

Duon tarina sai alkunsa vuonna 2012, kun Eve pyysi uutta tuttavaansa, Ossia, tekemään kanssaan joulukonsertin. Pian kävi selväksi, että niin musisoiminen kuin muukin ajan viettäminen kahdestaan oli mukavaa ja luontevaa. Joulun jälkeen todettiin, että näistä kummastakaan ei malteta luopua, ja siitä lähtien on matkaa taitettu yhdessä.

Nyt – melkein kymmenen vuotta myöhemmin duo julkaisee ensimmäisen joululevynsä, jolla kuullaan mm. ihan ensimmäisissä yhteisissä harjoituksissa tapailtuja kappaleita.
Albumilta löytyy myös aivan tuoreita sovituksia tutuista hengellisistä joululauluista sekä yksi duon itse kirjoittama kappale, joka valikoitui levyn nimikkobiisiksi. Konserteissa kuullaan sykähdyttäviä, kauniita, lempeitä, svengaavia ja mieltä lämmittäviä elämyksiä ja lähes kaikille kiertueen keikoille lähtee duon vahvistukseksi kaksi suorastaan legendaarista muusikkoa: joululevyn tuottanut ja äänittänyt kitaristi Sami Asp sekä niin ikään levyllä vieraillut basisti Mikko Löytty.

Jumala on ihmisten luona – kiertue
28.11. Kangasniemi, kirkko, klo 18, vapaa pääsy
15.12. Jyväskylä, Palokan kirkko, klo 18:30, vapaa pääsy
16.12. Soini, kirkko, klo 12, koululaiskonsertti
16.12. Soini, kirkko, klo 19, iltakonsertti, vapaa pääsy
17.12. Isokyrö, pääkirkko, klo 18, vapaa pääsy, ohjelma 10€
18.12. Raahe, kirkko, klo 18 (tiedot täydentyy)
19.12. Akaa, kirkko, klo 15.00, liput ovelta 10€